|
||||||
|
||||||
Osastot // Etelä-Pohjanmaa
12.5.2012 klo 13.00 yritysvierailu Pakkalan Liikenteelle. Lähtö Seinäjoen ABC:ltä klo 12.00 Taipaleen kautta Alavudelle. Ennakkoilmoittautuminen torstaina 10.5. mennessä aluepäällikkö Esko Kontiokoskelle.
12.09.2011 | Lehdistötiedote Ykköset-lehti »
TAPANI KANGAS Tapani on syntynyt 1930 luvulla Isonkyrön Lehmäjoella maanviljelijäperheeseen. Maanviljelyksen ohella hän on ollut töissä Isossakyrössä sijaitsevassa metallialan yrityksessä. Linja-autojen piiriin tulemiseen on osasyynä kotoa työpaikalle tapahtuneet kulkemiset työmatkoilla. Linja-auto lähti Lehmäjoelta aamuisin klo 07.00 ja oli Isossakyrössä klo 08.00. Tällä vuorolla kulkivat niin työläiset kuin koululaisetkin. Samaten paluu tapahtui iltapäivällä koulu- ja työpäivän päätteeksi. Väkeä riitti aivan tarpeeksi jopa ajoittain kahteen autoonkin. Suurin muutos tapahtui koulujen alkamisen jälkeen myöhäisempään ajankohtaan klo 09.00:ksi. Silloinen liikennöitsijä Lapuan Linjat eivät halunneet muuttaa koululaisille omaa vuoroa. Vaan ajoi sinnikkäästi vuoron pysymistä samalla työläisille ja koululaisille eli klo 07.00 lähtöaika Lehmäjoelta. Tapania oli harmittanut tämä asia tosi paljon. Samalla hänellä oli syntynyt ajatus koululaisten pelastamiseksi turhalta odotusajalta. Hän käveli nimismiehen juttusille omine ajatuksineen ja anoi lupaa koululaisten kuljettamiseen. Sanomattakin selvää oli Linja-autoliiton Vaasan osaston vastustus uuden luvan saamiseksi. Lapuan Linjat eivät halunneet ja LAL Vaasan osasto ei puoltanut joidenkin silloisten liikennöitsijöiden toimesta. Tapani kävin uudestaan nimismiehen juttusilla ja sai häneltä hyvän vinkin, jonka perusteella voitaisiin aloittaa liikennöinti koululaisten kanssa. Tapanin piti itse toteuttaa hanke ja hankkia käytettäväksi sopiva linja-auto. Touhun miehenä hän hankki linja-auton ja ryhtyi itse ajamaan sitä. Samalla hänen työnsä Isossakyrössä tmi Elpen pajalla jatkui kuten aikaisemminkin sillä erotuksella, että Tapani toi matkustajien omistamalla autolla porukat kouluun aamuisin. Iltaisin vietiin omistajat takaisin koteihinsa. Ylimääräistä työtä ja tuskaa tuottivat joka syksyiset uudet oppilaat, omistajat, sekä pois koulusta jääneet entiset oppilaat. Paperithan piti olla ajantasalla, jos joku sattuisi niitä kysymään. Nimismieshän ei niitä niin tarkasti kuitenkaan kysellyt. Linja-autoksi oli hankittu Tieliikenteeltä auto 4 ilman moottoria. Moottori kun oli siitä ehditty myymään parempaa tarkoitusta varten kalastajille. Autoon asennettiin vanha bensa kone. Liikennöintiä jatkettiin v 1965 kevääseen asti edellä kerrotun mukaisesti. Keväällä Tapani sai ensimmäisen liikenneluvan. Ainakin joka syksyinen paperisota helpotti tilannetta. Liikenteeseen hankittiin Metsälän Linjalta Trader merkkinen diesel kaupunkibussi Helkon korilla. Autossa oli kaupunkiliikenteen tarvittavat seisomatilat takaosassa. Koria muutettiin enemmän linjaliikenteeseen sopivaksi ja siihen rakennettiin lattia penkkejä varten. Istumapaikkoja oli 36 matkustajalle. Koulu-uudistusten myötä autojen määrä lisääntyi tarpeen mukaan. Samalla alkoivat tilausajot tulla mukaan enenemässä määrin. Seurakunta tarvitsi lauantai-iltaisin autoja omiin tarpeisiinsa. Sotaveteraanien tilausajot jatkuvat vielä tänäkin päivänä ominaisella tilauksella. Suurin muutos tilausajoissa oli melkein jokailtaiset Bingo- kuljetukset ympäri maakuntaa. Tätä riemua riitti yli 20 vuotta. Kuljettajalle bingokeikat olivat ylimääräinen bonus, jos voitti samalla ilmaisilla lapuilla. Tänä päivänä Tapani Kangas autoilee 4 liikenneluvalla 6 autolla. Etelä-Pohjanmaa osasto kävi vierailulla Lehmäjoella tutustuen kalustoon ja erittäin merkittävään vanhojen hyvin säilyneiden museoajoneuvojen määrään. Oli todella mielenkiintoinen kohde. Tapanilla kuin meillä muillakin alan harrastajilla on se ainainen säilytystilojen puute. Vähemmän tärkeät jäävät helposti ulkosalle tuhoutuen ihan omia aikojaan. EP osaston puolesta kiitän Tapania tästä mahdollisuudesta kesken hirvestyskauden keskelle osuneesta vierailusta. Trahteeri oli tosi mahtavaa savuhirvi leipineen. Esko Kontiokoski
Osaston vierailu Härmän Liikenne Oy:ssä Alahärmässä. Aluepäällikkö: Esko Kontiokoski, puh. (040) 1604 020, e-mail: esko.kontiokoski(at)gmail.com
Kartta: ABC Seinäjoki |
|
|||||
|
||||||